|
Haukivuori
Etelä-Savossa sijainnut Haukivuoren kunta liitettiin vuonna 2007 Mikkelin kaupunkiin.
Olof Eriksson
Mustassa kentässä kolmoisvuoren yläpuolella hauki; kaikki kultaa.
|
|
Jaala
Kymenlaaksossa sijainnut Jaalan kunta liitettiin vuonna 2009 Kouvolan kaupunkiin.
Ahti Hammar
Sinisessä kentässä pystyssä kultatynnyri, josta nousee kolme hopeista kalanpyrstöä.
|
|
Jurva
Etelä-Pohjanmaalla sijannut Jurvann kunta liitettiin vuonna 2009 Kurikan kaupunkiin.
Olof Eriksson
Sinisessä kentässä hopeinen siivitetty höylä, saatteena kilven kummassakin kulmassa ja alaosassa kulta-apilat.
|
|
Kerimäki
Etelä-Savossa sijainnut Kerimäen kunta liitettiin vuonna 2013 Savonlinnan kaupunkiin.
Gustaf von Numers
Aaltokorokatkoisen kilven mustassa yläkentässä kultainen kirkonkello, kultaisessa alakentässä musta, reunoihin ulottuva verkko.
|
|
Kestilä
Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Kestilän kunta yhdistyi vuonna 2009 Piippolan, Pulkkilan ja Rantsilan kanssa Siikalatvan kunnaksi.
Kaj Kajander
Punaisessa kentässä ristikkäin kaksi hopeista puulusikkaa.
|
|
Kiikala
Varsinais-Suomessa sijainnut Kiikalan kunta liitettiin vuonna 2009 Salon kaupunkiin.
Ahti Hammar
Punaisessa kentässä kultainen nauris.
|
|
Kuusjoki
Varsinais-Suomessa sijainnut Kuusjoen kunta liitettiin vuonna 2009 Salon kaupunkiin.
Ahti Hammar
Kultaisessa kentässä vihreä palkki, jonka yläreuna havu- ja alareuna aaltokoroinen.
|
|
Länsi-Turunmaa
Varsinais-Suomessa sijainnut Länsi-Turunmaan kaupunki vaihtoi nimensä vuonna 2012 Paraisten kaupungiksi.
Gustaf von Numers
Punaisessa kentässä hopeinen, kultakruunuinen ankkuri.
|
|
Maksamaa
Pohjanmaalla sijainnut Maksamaan kunta yhdistyi Vöyrin kanssa vuonna 2007 Vöyri-Maksamaan kunnaksi.
Gustaf von Numers
Sinisessä kentässä vedenhaltia pitäen oikeassa kädessään kalaa ja vasemmassa apilanlehteä; kaikki hopeaa.
|
|
Muurla
Varsinais-Suomessa sijainnut Muurlan kunta liitettiin vuonna 2009 Salon kaupunkiin.
Olof Eriksson
Punaisessa kentässä vesirattaan puolikas, josta kasvaa lilja, kaikki kultaa.
|
|
Oravainen
Pohjanmaalla sijainnut Oravaisten kunta yhdistyi Vöyri-Maksamaan kanssa vuonna 2011 Vöyrin kunnaksi.
Gustaf von Numers
Sinisessä kentässä palkeittain asetettu hopeinen väkivasara, saatteena sen kummallakin puolella hopeinen, kultaliekkinen kranaatti.
|
|
Piippola
Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Piippolan kunta yhdistyi vuonna 2009 Kestilän, Pulkkilan ja Rantsilan kanssa Siikalatvan kunnaksi.
Aake Kaarnama
Sinisessä kentässä sudenhammaskoroinen lakio – kolme ylöspäin suuntautuvaa sudenhammasta näkyvissä – sekä kolme kaateista kuokanterää vieretysten; kaikki hopeaa.
|
|
Pulkkila
Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Pulkkilan kunta yhdistyi vuonna 2009 Kestilän, Piippolan ja Rantsilan kanssa Siikalatvan kunnaksi.
Toivo Vuorela
Hopeakentässä kaateinen, punainen haaruristi, jonka saatteena kolme mustaa kuulaa asetettuina 2 + 1.
|
|
Rantsila
Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Rantsilan kunta yhdistyi vuonna 2009 Kestilän, Piippolan ja Pulkkilan kanssa Siikalatvan kunnaksi.
Olof Eriksson
Mustassa kentässä alainen aaltokoroinen hopeinen vastapalkki, saatteena vasemmassa yläkulmassa kuusisakarainen kultatähti.
|
|
Ruotsinpyhtää
Itä-Uudellamaalla sijainnut Ruotsinpyhtään kunta liitettiin vuonna 2010 Loviisan kaupunkiin.
Ahti Hammar
Sinisessä kentässä alainen aaltokoroinen hirsi, jonka yläpuolella vino vasararisti; molemmat kultaa.
|
|
Sammatti
Uudellamaalla sijainnut Sammatin kunta liitettiin vuonna 2009 Lohjan kaupunkiin.
Olof Eriksson
Sinisessä kentässä kultainen vaahteranlehti.
|
|
Savonranta
Etelä-Savossa sijainnut Savonrannan kunta liitettiin vuonna 2009 Savonlinnan kaupunkiin.
Olof Eriksson
Mustassa kentässä aaltokoroinen vasen pieli ja jännitetty käsijousi, kaikki kultaa.
|
|
Sumiainen
Keski-Suomessa sijainnut Sumiaisten kunta liitettiin vuonna 2007 Äänekosken kaupunkiin.
Kaj Kajander
Sinisessä kentässä sirotteisesti neljätoista hopeapisaraa asetettuna 4 + 3 + 4 + 3.
|
|
Suolahti
Keski-Suomessa sijainnut Suolahden kaupunki liitettiin vuonna 2007 Äänekosken kaupunkiin.
Olof Eriksson
Sinisessä kentässä kolme lentävää hopeakurkea, keskenään järjestettyinä oikealle suunnatun kärjen tapaan.
|
|
Suomenniemi
Etelä-Karjalassa sijannut Suomenniemen kunta liitettiin vuonna 2013 Etelä-Savon maakunnassa
sijaitsevaan Mikkelin kaupunkiin.
Ahti Hammar
Hopeakentässä oikealle suunnatussa sinisessä kärjessä kultainen käki.
|
|
Vihanti
Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Vihannin kunta liitettiin vuonna 2013 Raahen kaupunkiin.
Olof Eriksson
Vihreässä kentässä viikatteen terä, saatteena sen kummallakin puolella kolme vesilehvää, kaikki hopeaa.
|
|
Vuolijoki
Kainuussa sijainnut Vuolijoen kunta liitettiin vuonna 2007 Kajaanin kaupunkiin.
Kaj Kajander
Sinisessä kentässä alainen, kaateinen polviorsi, jonka yläpuolella raudan merkki; molemmat hopeaa.
|
|
Vöyri
Pohjanmaalla sijainnut Vöyrin kunta yhdistyi Maksamaan kanssa vuonna 2007 Vöyri-Maksamaan kunnaksi.
Gustaf von Numers
Kultakentässä palkeittainen, musta karhunkäpälä, jonka kynnetkin mustat, saatteena molemmin puolin vihreä apilaristi.
|
|
Vöyri-Maksamaa
Pohjanmaalla sijainnut Vöyri-Maksamaan kunta yhdistyi Oravaisten kanssa vuonna 2011 Vöyrin kunnaksi.
Gustaf von Numers
Sinisessä kentässä vedenhaltia pitäen oikeassa kädessään kalaa ja vasemmassa apilanlehteä; kaikki hopeaa.
|
|
Vähäkyrö
Pohjanmaalla sijainnut Vähänkyrön kunta liitettiin vuonna 2013 Vaasan kaupunkiin.
Ahti Hammar
Sinisessä kentässä kaksikorvainen hopeamalja, jossa kolme kultaista tähkää.
|
|
Ylikiiminki
Pohjois-Pohjanmaalla sijainnut Ylikiimingin kunta liitettiin vuonna 2009 Oulun kaupunkiin.
Oskari Jauhiainen & Olof Eriksson
Sinisessä kentässä kolme kultaista pajurekeä alakkain.
|
|
Ylämaa
Etelä-Karjalassa sijainnut Ylämaan kunta liitettiin vuonna 2010 Lappeenrannan kaupunkiin.
Olof Eriksson
Vihreässä kentässä havukoroinen hopealakio.
|
|
Äänekoski
Keski-Suomessa sijaitseva Äänekosken kaupunki vaihtoi vuonna 2007 vaakunansa Suolahden kaupunginvaakunaan.
Gustaf von Numers
Mustassa kentässä aaltokoroinen hopeapalkki, jossa kolme hirsittäistä punaista torvea hihnoineen.
|